maanantai 16. syyskuuta 2013

Aluemestaruudet 2013 + shownäyttely

Hups, eihän ne ollu ku viikko sitten.. ;_; pitänee jatkossa tsempata tämän kanssa enemmän!

Oltiin tosissaan viikko takaperin lauantaina Lappeenrannassa aluemestaruuksissa loikkimassa ja ensimmäisenä ongelmana oli selvitä ilman mun vakituista kisa-apuri pikkusiskoa mutta onneksi pelastavaksi ritariksi saapui lähellä asuva vanha heppaopiston luokkatoveri apukoutsin roolissa :-D.

Eka luokka meni vähän pipariksi kun en verkassa saanut ratsastettua riittävästi 'tulta hännän alle' jolloin radalla oltiin melko hitaita ja vaikka Sikke hyppäsi ihan kivasti, tuntuen verkassakin kivalta, niin ei se meinannut millään antaa ristilaukkoja alas raville jotta olisi päässyt vaihtamaan oikeaan laukkaan joten mentiin suunnilleen koko rata ristilaukassa.. Nollilla päästiin molemmat vaiheet ollen hitain nollaradat tehnyt, mikä lievästi harmitti kun kunnon vaihteen kun olisi saanut silmään niin sijoittuminenkin olisi ollut mahdollista.

Ratavideota en kehtaa lisätä, koska niiden ristilaukkassa suoritettujen estevälien katsomisesta ei ole mitään iloa ja koska pikkusisarukseni kuvasivat ratani, niin sisältää tämä video oikein suloisen kommenttiraidan (vielä muutama este, huh ei pudottanu, tsirpula on kyllä niin hyvä hevonen ettei se pudota yms) :3.


Uusinnassa okserilla.
Tuon ekan ja suomenhevosten aluemestaruusluokan välissä hypättiin yksi luokka, joten Sikkekin pääsi hieman raviradan katoksille lepäilemään tästä todella rankasta suorituksesta ;-). Edellisluokan tahmeasta etenemisestä viisastuneena päätin mestaruusluokkaa varten verkata lähinnä laukkasiirtymiä tehden ja spurtteja ottaen luokkakaverin neuvojen mukaan ja hevosesta löytyi radalla jopa oikeasti vauhtia :-D.

Perusradalla oli kaksi estettä joista hieman mietin että tuleeko kiellot, toinen oli sarjan A-osa jossa oli sellainen jännä portti ja toinen oli heti seuraavana esteenä oleva vesimatto ja ai että olin ylpeä, kun hevonen ei edes yrittänyt kieltää vaan korvat hörössä kiisi esteeltä toiselle :') Viime vuonna kuitenkin jäätiin perusradalle kun Sikke kielsi ulos sarjan A-osalta sillä tuloksella että itse pääsin maistelemaan Mäntyharjun hiekkoja :-D. 

Perusrata meni melko hyvin, muutamalle tuli vähän lähelle mutta hevonen pelasti käytännössä kokonaan mutta nyt laukat toimi ihan eri tavalla kuin ekassa luokassa ja vauhtiakin löytyi hieman enemmän. Oltiin sitten yksi neljästä ratsukosta jotka pääsivät uusimaan ja tässä vaiheessahan sitten mulla käytännössä lirahti vellit housuun, koska a) uusinta on metrinen b) mitalit on toooodella lähellä ja menin sitten verkassa ottamaan kolme kieltoa okserille lähtien radalle sillä asenteella että 'aivan sama vaikka kielletään ulos, ollaan ainakin neljänsiä' :-D.

Uusinta meni oikeastaan yllättävän hyvin, eikä edes kielletty sieltä ulos! Sarjan A-osalle tuli kielto jonka jälkeen kolisi neljä puomia ja nekin ihan vain siksi kun en saanut laukkaa kulkemaan ja tultiin tosi rumasti muutamalle esteelle mutta ne mitkä päästiin puhtaasti yli, niin wou - siellä kyydissä ei voinu muuta miettiä ku että kyllä mulla on hyvä hevonen takapuolen alla :3. Uusinnasta tuloksena siis 20vp ja se neljäs 'sija' mutta nyt jäi todella positiiviset fiilikset siitä, että ehkä me saatetaan kunnon reenin seurauksella olla metrin radoilla ensi vuonna samaan aikaan - ei ainakaan hevosesta jää kiinni!

Mulla nyt ei valitettavasti ole videomateriaalia muustakuin tuosta perusradasta, koska sisko ei hokannut että uusinta ratsastetaan erikseen myöhemmin mutta ompahan edes jonkinlaista räpellystä videon muodossa esillä :-D.



© Kia Käkelä

© Kia Käkelä

© Kia Käkelä

© Kia Käkelä

© Kia Käkelä
> maailman paras ♥

Sunnuntaina olikin sitten luvassa KJR'n järjestämät jokavuotiset suomenhevosten shownäyttelyt, joissa käytiin ihan vain huvin ja urheilun vuoksi näyttämässä vanhemmat tammat. Näyttelypaikalle kun ei ollut hurjan pitkä matka (7km) niin käveltiin sinne hevosten kanssa, olipahan jotain liikutusta Sikelle rankan kisapäivän jälkeen.

Vanhempien tammojen luokassa oli vain neljä osallistujaa ja kun Sikke oli ihan suorastaan pystyyn kuollut siinä esittelykehässä, niin ajattelin että ei tästä mitään tullut mutta tuomari tykästyi niin kovasti Siken rentoon olemukseen että se palkittiin luokan parhaana, meidän toisen tamman ollen toisena eli tuplavoitto käytännössä :')

Ensimmäinen reaktio oli lievästi huvittunut nauru, kun Rimpula on meidän hevosista se kauneuskuningatar, Siken ollessa varsin mitäänsanomattoman näköinen 'suoritushevonen'.

© Essi Pasanen

Todistusaineistokuvaa meiän
ykköspalkinnon laatutammoista ;)

Luokkavoittajan pytty ja ruusuke
Arvostelun olisin voinut lisätä tähän loppuun mutta eipä ole käsillä juuri nyt MUTTA minä sen rustailen heti kun sen käsiini saan!

Sikelle suotiin viikko vapaita rankan tsempaloviikonlopun jälkeen jonka jälkeen aletaan hieman ajattelemaan noita oman seuran mestaruuksia ja sitä että mitä luokkia siellä voi (kehtaa) mennä :-D.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti