keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Laidunlomat vietetty ja reenit jatkukoon!

Jees,tosissaan jäänyt ihan kokonaan unohdukseen tämä meikäläisen hieno heppablogi mutta täälä ollaan taas :-3

Huhtikuun kisaviikonlopun jälkeen ei oikein suurempia olla Siken kanssa tehty kun oli valmistumisen kanssa kiireitä. 
Toukokuussa meidän piti käydä KJR:n shownäyttelyissä mutta mun ois tarvinnu matkustella opistolta yhdeksi päiväksi kotiin ja sen jälkeen heti takaisin, joten jätettiin ne sitten väliin kokonaan :-(. Kesäkuussa käytiin Kotkassa aluekisoissa hyppäämässä yksi luokka, vaikka aluksi olikin tarkoitus hypätä kaksi luokkaa mutta laidunkuntoisen hevosen ja sateen takia upottavan pohjan takia jätettiin toinen luokka menemättä, sillä mieluummin lopettaa kun menee hyvin, eikä kokeile selkeästi liikoja ja epäonnistuessaan ota takapakkia :-).

Kotkassa tosissaan hypättiin 80 cm luokka, laukat oli lievästi sanottuna hieman hakusessa sillä mentiin vähän ristilaukkaa ja välillä vähän väärää laukkaa, mutta muuten olin itse suht tyytyväinen rataan jolta päästiin tuloksella 0/4vp eli uusinnassa tuli pudotettua yksi este jolle tuli _aivan kamala_ lähestyminen ja radan loppua kohden rupesi hevoseltakin puhti loppumaan :/.


Minkäänlaista kuva/videomateriaalia ei ole meikäläisen koneella noista Kotkan kisoista valitettavasti.


Tässä kuussa Sikke on liikkunut lähinnä pikkusiskon avulla, kun itse olen ollut töissä niin paljon kiinni mutta pääsin itsekin muutaman kerran selkään asti ja käytiin kerran vähän loikkimassakin eikä sen hyppykerran jälkeen voinut olla muutakuin sanaton siitä, miten yllättävän hyvin tuo hevonen toisinaan toimii takamuksen alla :'-)



© Sanna Mäkelä


© Sanna Mäkelä


© Sanna Mäkelä

Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ollaan oltu siis laidunlomalla melkein koko kesä ja eilen pistettiin stoppi moiselle ja aloitetaan nyt reenailu syksyn kisoja varten, ja matkan varrella toivottavasti kadotetaan tuon elukan hirvittävä tynnyri :-D

© Sanna Mäkelä


Syksyn kisasuunnitelma on suunnilleen kasassa, eli alue-esteitä 25.8 Mäntyharju, 8.9 Lappeenranta aluemestaruudet ja myöhemmin syksyllä oman seuran mestaruudet sekä koulussa että esteillä.